Kultamalja

Vaeltaja,
sankari,
poika orpo,
katsoi korven lampeen,
veteen tummaan ja siniseen,
niin syvään ja kirkkaaseen.

Siit ei nähnyt hän kuvaansa,
näki vain pohjattoman lammen syvyydessä,
maljan kultaisen,
mihin kaiverettu oli nimensä.

Vieressä maljan kultaisen oli arkku ja avain kultainen,
hopealla vyötetty oli arkku tuo,
jost sinkos lankoja hopeisia,
neitsyeitten luo,
jotka tanssien karkeloi,
ja,
hänelle kutsuvasti viittelöi.

Hehkui värit kultaa ja hopeaa,
violettia tummanpuhuvaa,
kirkkautta syvää,
kaikk oli niin hyvää.

Pois riisui poika tuo orpo,
sankar elämän,
vaatteensa heitti viereen lammen ihanan.

Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa,
hyppäs lampeen poika suloinen,
luo iki-impien.

Siel onnellisna makaa,
arkkussansa kultaisessa nyt tuo poika ihmisen,
ei onnea suonut,
ei taanut elämä maanpäällinen,
vaan lammen kirkkaus,
ikielämän antoi rauhaisan.

Junan eteisessä 1974

Junan eteinen patjana läpi yön,
matkalla Gdanskista - Krakovaan,
koko illan ja yön,
keväällä 1974.

Ostimme makuuvaunupaikan,
sitä ei ollut koko junassa.

Panimme koko yön junan ryömiessä eteenpäin,
autuus sydämmessä,
demonit ravasivat mylläten sielun,
alapää ruvella,
nailonsukasta juoksi puro,
kohti sorjaa nilkkaasi,
kuiskasit korvaani,
olet niin ihana,
vastasin suudelmin ja kähisin korvaasi,
rakas.

Ajalla ei ole rantaa

Ajalla ei ole rantaa

Onnellisena psyykkishenkisessä tajunnallisuudessa - hän,
tunsi kehollisuutensa orgaanisina prosesseina - hän,
oli maailmaan suhteessa oleva biologis-fysiologinen olento.

Hän hengitti ja tunsi elävänsä joka solullaan. Elämä,
oli hymyillyt hänelle. Hänellä oli kaikki mitä toivoa voi.
Hän nautti elämästä ja elämä janotti häntä.

Hän oli menestyjä - ja ylpeä itsestään.

Kiire pani hänet juoksemaan raput alas istuntosaliin,
kivirappusissa kolisivat hänen korkokenkänsä - kaikuen kiireisen ihmisen täyttä elämää.

Vasen jalka lipsahti - hän horjahti ja kaatui - takaraivo kopsahti kiviseen rapun reunaan.
Aivovaltimo katkesi - ja henki pakeni hänestä ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan

Ajalla ei ole rantaa.

Jussi Suwantokuha

...toukokuusta toukokuuhun tarpeetonta matkatavaraa ja pieniä hermopillereitä - lopun lähetessä alkuaan, kaivoin olemukseni maata niin, että lähde näki valon ja alkoi virrata esteettä - silloin tajusin rakkauden, se on jotain mitä ollaan...

Syvyydessä asuu rakkaus

Jumala pelkään, että hylkäät.

Uskoni on kuin vuolaana virtaava joki.

Pelkään.

Elämäni hukkuu meren äärettömään syvyyteen,
saavutettuani syvyyden häviän sen olemukseen.

Lasken toiseen syvyyteen ja jatkan kenties elämää,
syvyyden kaikkeudessa etsien,
uutta syvyyttä elämän,
etsien luoksepääsemätöntä.

Sanassasi on voima,
se on ovi,
Kristuksessa avain,
sanaan tukeudun ja nojaan,
luotan,
näen luoksepääsemättömän,
yhdyn kaikkeuteen

Mahdottomassa on siis mahdollisuus,
rakkaudesta ristillä luopui Hän hengestään,
ja antoi avaimen kaikkein syvimpään.

Huora

Huora

Alistuin kaikkeen tähän-
paskanpanttina olemaan-
köyhyydessä elämään-
katuhuorana luuhaamaan.

Jos-
minut haluat-
otat-
sellaisena kuin olen,
olen katunainen-
huora pahanlainen-
en muuta.

Köyhyydessä on voimasi-
huoruudessa suoruutesi.

Rakastan sinua kuin suurta kiveä-
siksi en voi mukaan ottaa-
olen varma etten sua näe enää-
siksi rakastan sua kuin vainajaa.

Hyvästi nyt jää rakkaus tää-
se lakkasi-
koska lakkasi elämä.

En haikaile perääsi-
en kadu-
rakkaus kuoli-
en voinut sua muuttaa-
siksi istun selkä vasten ikkunaa ja juon viiniä katkeraa.

Mikä ihmeen Sircus Elämänpyörä...

Hei, se meni jo...vaalisircus,
mutta palaa varmaan,
älä siitä huolta kanna,
siit pitää perskärpäset huolen,
heips!

Kengän saanti...

Paskiainen saa kenkää ruskeakieliseltä nilkiltä.

Hei kuule duunari,
täs on tota noin nyt sellanen homma,
et kaikkeshan sä oot antanu -
mut noi infarktit...,
ne on kato tsennaat sä,
vähä liikaa,
eikä niin vähääkään,
jos totta bamlataan...
...oliks toi jo toinen,
ei käy moinen,
duunissa tässä,
kato,
voittomarginaalia tehdään
ja
six saat säkin kenkää,
tajuuts - kenkää - monoo - saapasta - kumiterää - miten vaan,
asian tään haluut ilmasta,
ja mikä parhaiten sopii,
mut,
kato rautakenkä sua perusksille pamahtaa,
joten,
kiitti vaan kaikest ja hyvästi nyt jää,
työntekijä...hah,
ei ikävä sua jää...,
mut hei,
älä masennu,
vielähän sä elät,
vaik pumppus hakkaa,
setsuuria nakkaa,
mut päässä,
kato,
hei sulla vielä pöntöt pelaa,
vaik toinen pytty onkin pimee,
niin älä muista pahalla,
muistetaan sua erorahalla,
saat kato kokonaista viis egee handuun,
verottaja tosin vie päältä,
kaks,
mut ei voi panna paremmax,
tossaki on jo vähä liikaa,
lähelle menee yläkanttii,
pomo pisti jo hanttii,

Jaa no,
voihan vittu,
ja ketku,
ensin otetaan enemmänkin kuin annetaan,
hyperkilpailussa kannetaan,
vähennetään henkilökuntaa,
et kato seerholder valjuut sais,
voittomarginaalit näet leventää,
työntekijöitä kun keventää,
kato työntekijän kustannuksella,
herroix eletään,
näin siis työntekijä palkitaan,
saa kiitoksen tää työ arvoton,
ja
käytävä kohti hautaan ja ties mihin manalaan,
näin expertille entiselle avataan,
rautakengällä potkitaan perusksille hutkitaan.

Kato,
lähe vittu kelaa,
et sä täällä turhaa relaa,
ulos vaan ja sassiin,
sossu kyllä hoitaa massii,
sunkin kassiin...

vaik`
kaikkeni annoin työlleni kannoin,
niin täs on kiitos tää,
herroille fyrkkaa lykkään,
en mä kuule täst yhtään tykkää,
tietsä työnanataja paska...,
et delannu on täällä monta lasta,
jota hyväkses käytit,
ja
valtaas näytit,
paskapalkalla kukkarot täytit...
...hyväks käyttöö pelkkää,
eik palkintoo näy,
no mitä nyt vittu joo,
pikkujouluis saa imee pomon munaa,
sekin pientä ja rumaa.

Kuules järjestelmäsihteeri,
älä ala suutas soitaa,
tai sulle huonot ajat koittaa,
poliisit mä tänne kutsun,
luo tollasen hutsun,
ja vielä änkyn,
änkyn,
tajuu jo kääkkä parempi ois,
ruisrääkkä,
...siis,
tos on ovi,
ala vetää,
ja mitä tulee munaan,
niin sitä ei sulle anna kukaan,
haah-
paska!
mikä skeida...
ikävä,
masennus,
kun kalvaa ja vittu,
ei oo laittaa siihen salvaa,
itses hylätyksi tunnet,
pelasit sääntöjen mukaan ja kato miten kävi,
turpaan tuli,
kato hävisist sä pelin tään,
sellasta se kato on,
vitun matalapalkkatyöläinen,
arvoton ootsä heti,
kun johtaja paremman diilin kiinni veti,

Jaa noi voi vittu,
mullahan unohtu aamulla tää,
kolmekasi tykki,
kädet sen vaan käslaukkuun lykki,
on dumdumit rulassa sen,
jaa,
ja voi vittu,
mitäs,
kun antelias oon tarjoon sulle yhen,
vai mitä mieltä oot,
ollaaakx sujut,
mä lähen litoo,
uutta duuni tsiigaa,
sä saat kato palan rautaa,
niin loppuu noi näätsä paskat sun päästä,
jollei sopuun muuten,
tietsä niinku oikein,
päästä,
eikä puhuta nyt säästä,
vaan puhutaan ei huhuta,
bamlataan asiaa,
nimittäin,
fyffee tohon rasiaan,
mä lasken kolmeen ja skodaan sua polveen,,
seuraavaksi seuraa pää,
sitten loppui loru tää - vai,
mitä,
kusipää aivoton,
minne mieles karannu on,
joten tee valintas,
okei,
ja
sullahan näköj'ään kuset valuu jo punttiin,
skagigses oot varmaan,
studaat,
oot ihan harmaa,
kypsää kamaa,
meni yt- kierros tää,
asennevauriox,
kai sä näät,
umts,
umts,
vaan fyrkat tyhjiin vilahtaa,
ne työntekijöillä maksetaan,
mut hei koht on vuoro sun,
lähtee dallaa,
kilometritehtaalle tallaa,
joten,
hyvää matkaa,
ja
tos,
on femmas,
paa se jemmaas,
sä sitä,
tulevaisuudes tarviit,
heips vaan,
ja
onnee myös panohommiin,
vaik luulen,
et mikrokikkelillä,
menee hommat,
plääh...
plääh...
ja
auts päälle,
...en mä sua ammu
älä,
pelkää ruskeakieli,
raukka,
globaalitalous sutkin vielä,
haukkaa,
sit murtuu mieli,
ja
mielivallan armoilla kulkee,
sunkin tiesi,,
kelasta -
sossuun,
ja
työkkärin kautta,
viitoittaa ne,
sun tiesi,
kohti hourulaa,
käy matkas tää,
paitsi ettei hourupäitä siellä nää,
ne näet nyt,
on siirretty,
avohoitoon,
ratikkaan,
kolmosen bee,
siellä ne ajelee.

ll OSA Sircus lähtenäx stadista tuost`snadista

Sircus saapuu kaupunkiin
ll OSA Sircus lähtenäx stadista tuost`snadista
Sircus elämänpyörä part two

Zircus lähtenäx kalppiin huitsin nevadaa kohti,
kaupungista tuosta,
mi paloi roviona,
savua oli ja melua,
krääsää ja kalua,
mosse oli paszkana,
mopo tuo yksixseen painoi,
kuolemanhyrrässä hulluna raivoi... maata kuopi ja kaivoi...

...kuului
räävitöntä huutoa
ja
naurun rämäkkää...

mielipuolen lailla huuskin yx,
mä liköörit löytänäx ja huiviin heitin,
nyt mä hulluna humalassa huudan,
johon toinen karjas kuin kamala,
mä taas kerrostalon möin ja rahani join,
voi tätä onnea oi...

...siis sircus saapui kaupunkiin,
olkaa onnellisii siit`
vieläkö on odottavaa tunnelmaa el`maa,
vai joko rupee kuvottaa,
kun sircus tää,
paskakx pisti snadin stadin tään,
hei ja hoi kusipäät,
missä piileksitte,
hiijohoi.

Ruåtsalainen homo huus,
ja vissst jag kans,
åååh jag blir galen iiiihhhh..työnnä sy...

Läskimaha ja kääpiö,
sekä mies tuo kuin heinäseiväs,
joka kuvitteli – ajatelkaas -
olevansa jonkin maan – pääministeri vallan nerokas,
hoilasivat yhdessä,
söivät laardia ja joivat olutta,
palan painikkeeksi voita haukkas,
suoraan kirnusta tuosta,
mikä ilmeisesti onnea heil tuotti...

...sitten hui kauhea – munaton mies tuli ja arvaaa mitä,
häll` olikin kanki kauhea,
joka tietenkin paljastui vain valheeksi ja petoksexi sexi,
six surmas hänet trapetsitaiteilijatar,
joka suurmuniin oli niin kiintynyt,
ja,
ei siis pettymystään salaillut.

Oli palannut myös psykiatri,
hänellä olikin aika tahti.

Vaahtosi häm yhtenään hitleriä tukemaan,
puhui myös dynamiikan tekijöistä,
perhesuhteiden politiikasta ja skitsophreniasta,
paranoidisuuden harhassa,
perskärpäset näki hän tarhassa,
ne kasvoi ja kasvoi,
suureni – niin, et aurinko pimeni,
kuten myös psykatrimme älyn häivä tuo viho ja
viimeinen,
Ja justh`silloin,
kävi köpelösti-------
nimittäin,
murmahies tuo vapaaks päästetty,
tuli nirhas psykiatrimme pään,
ja huuteli yhtenään – tuli mies sisiliasta,
ja niskat sanoi niks ja naks- haha hah haa,
hei rullaati rullaa.

Onnex perskärpäset uljaat - yhdessä näet nujersivat tuon murhamiehen
söivät hältä silmät sekä kielen.

Mies joka oli KELAsta tullu – anos,
sairasrahaa,
mut hukkuikin paskakasaan.

Se oli oikein,
se oli oikein,
hihkuivat muut,
nuo onnelliset naurusuut,
rakänokat,
ja sensellaiset rääväsuut.

Johtaja tirehtööri tuo,
yhteenään huus; kaik` mukaan
elämänpyörään ihanaan,
miss naida saa jaa juoda viinaa lorottaa...

...ja sitten kaatui kuolleena kuin kivi,
suorin jaloin,
pää vain halkes ja siitäkö se syntyi riemu,
ja joulun tunne ihana,
poissa oli tuo pyrkyri,
diktaattori ja mikäliemies kauhea...

...pian rauhoittuikin rähinä,
jäi kaupunki tuhottuna taakse,

joukko tää uuteen paikkaan kun rynnistää,
norsu kärsättönnä toittottaa,
vittu voi vee,
kyl on tää jännää jee jee jee...

...nuo hyväkkäät peräpään,
kärpäset,
nyt vallan otti ja kaikenlisäksi sen myös anasti.

...niin hiiltyi ilta mustax kovin,
moni oli kaatunut kentälle,
mut matka jatkui vaan,
elämänpyörään vierivään.

...ja kaikki lauloi yhdessä:
”näytillä olisi oleman kääpiöööö
läskimahaa ja hyypiööö,
miestä kuin heinäseivästä,
tralllalal lala laa...
karvaista naista sekä miestä munatonta – niin ihanaa,
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin yrjötä mä saanut mukana...
niiin ihanaa...

heeeeiiii
ja.......................

..oli siellä myös mukana
elefantti kärsätön
warrea ja mossea
kaksitahti mizi ja tunturi mopedi
surmanajaja ja murhamies häkissä kamalaaaah
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa - oiiiiiii....
jospa oisin saanut olla mukanaaaaaaaa
jo kuului rummun pärinäää... tättärääää...
ensin marssi esiin nainen..
sitten tuli mies,
seuras häntä hullu,
joka oli kaikenlisäksi-----hei----- KELAsta
oli tullu hahahah haa,
sai myös naurut pilkan
eläkeläinen sekä
invalidi – hoo ja hiii
.... myös lopuksi esiin astui mielisairas ja merimies,
se olikin erimies jooo....
joka kysyi - - - -
;;;;;;miten ja millä tavalla ihminen on tänne tullu ja miten ja millä tavalla;;;;
oon mä hulluks tullu – se mulle kertokaa - hahah hah ahaha hooo hå hå håå

viimein tuotiin häkissä vaarallisin kaikista - tuo idiootti oli niin mahtava hah,
nimittäin oli hän keksinyt koko hulluusidean,
kun huusi hän;
"häiriö yksilössä vai vuorovaikutuksessa"
haaahahaa”

laulu ja riemu jatkui läpi yön...
....kuten aiemmin oli todettu,
esitys kieltämättä oli aika surkea,
mut silti huus perskärpästen lauma uus,
hypätkää mukaan sircukseen - elämänpyörään,
jot ei pysähtymään saa,
koskaan - ei milloinkaan,
matkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haa,
matkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haa ,
matkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haa ,
matkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haamatkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haa matkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haamatkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haaiäisyyksien taa...hah hah haa, iäisyyksien taa...hah hah haa, hah hah haa hah,
hah hah haa
håå – voihan vee.................................................................. ou jee.

Erään rakkauden kuvaus

erään rakkauden kuvaus

Lämpimät sääret,
auringon ruskettamat,
ihana lämmin ihon tuoksu,
suloinen napa,
lämmin ruskea vatsa,
rinnat pienet,
kiinteät kauniit,
nännit pystyssä vielä uinnin jäljiltä.

Reisien lämmin sisäpintä,
sata suukkoa sinne,
sata suulle,
sata kaulalle,
sata rinnoille.

Näykkäisy korvasta,
katse silmiin rakkaan,
suudelma huulille kosteille,
rakastelua kalliolla,
kahden onnea onnellista,
mitä pahaa voisi olla siinä,
kahden yhdynnässä,
joka rakkaudesta kertoo
ja,
rakastelusta,
siihen luoja on suonut imiselle onnen ja oikeuden,
jokainen päivä olkoon varattu rakkaudelle.

Kiskot lyövät kipinää entinen...

Lapsi rakkauden pelivälineenä

Peliväline rakkauden,
oli tehty lapsesta tuosta,
riita hän oli taisteluiden,
rakastavaisista sieluista,
kuka eniten rakastaa - se voiton saa,
kuolkoon hän ketä rakastetaan.

Koska rakkaus tuo omahyväinen,
rakkautta olikin vain itseen,
ja korvikkeena sen toimi lapsi,
lapsi vasta tästä elämästä tietämätön.

Kärsimystä ei kukaan nähnyt lapsen sen,
luvattiin tuhatta ja hyvää,
saat sitä,
saat tätä.

Minkä hän sai,
repivän ristiriidan,
sydämmeensä pieneen,
haavan iänikuisen,
arven raastavan,
rakaudettomuuden,
raskauttavan murheen tappavan.


Suuntaan,
jos toisen mieli revittiin,
ei tiennyt kenelle olisi luvannut ja mitä;
sua rakastetaan sanottiin -
niin mutta kuka,
sit ei tiennyt kenkään.

Tahattomasti kai murhe sydämmeen,
kätkettiin,
kaikki halusivat olla niin hyviä,

Juonittiin ja puhuttiin toinen toisistansa,
sitä ja tätä,
jos hyvää, jos huonoa
siks hyvänolontunnetta tuota,
ei lapsi kasvaessaan osannut ottaa vastaan,
ei hyvää eikä pahaa kestänyt,
tunnetta oli vaikea käsittää,
saatikka menneeseen yhdistää.

Polo raukka pienoinen niin lähellä on,
ratkaisu sen,
tiedät vain mitä teet,
kuljet taivaan isän polkuja,
hän ei sinua petä,
hän ei sinua jätä,
hän pitää sen minkä lupaa,
six,
anteeks voit sä antaa,
sydämmestäs,
ja
ottaa parhaat menneestä ajasta.

Onnehen vie sun tie,
se sulle luvattu on,
ja
sana tää pitää,
se vuorenvarma on,
niin kuin meri tuossa ja nyt,
armon ja anteeksannon suot,
yhdistät siteet jälkeen kuolon,
niin on helpompi,
taas yhdessä voit vaeltaa,
tässä elossa nyt ja tänään viel`
pölyisellä tiellä ihmisen.

Toivo

Toivo

Kuun säteet koskettivat selkääni,
katselin elämäni yli,
takana oli sysimusta taivas,
edessä tyhjyys niin tyhjä kuin tyhjä olla voi.

Aattelin tää on mun viimeinen matka,
täällä,
jossa kaikki on niin väärin,
missä totuus on valhetta ja valhe totuudeksi luetaan.

Ei välitä kukaan toisesta,
kun ei osaa välittää itsestään,
sukupolvesta toiseen,
sama surullinen laulu,
jatkuu,
aina uudestaan ja uudestaan.

Ahneus on se taulu mihin nimet kirjoitetaan,
toisille se tuo kateuden,
synkän ja mustan,
murhamielen ja koston ajatuksen.

Ei ole järkeä tässä maailmassa,
Jumala lie kuollut,
niin täytyy sen olla,
ei kestänyt ikuisuutta hänkään,
kärsimystä tätä,
näet,
kun omaksi kuvakseen meidät loi,
avautuu mahdollisuus uus,
aavistukseen,
millainen oli Jumala ja millainen on elämä ihmisen.

Toivon,
et mä oon väärässä tässä,
ja,
lupauksen täyttää Hän toisessa elämässä,
paratiisissa,
missä tavata saan mä ensimmäisen ihmisen,
ja kaik siltä väliltä jotk,
pois on jo nukkuneet ja nyt tuonelan teitä,
kulkee ja taivaasta kenties haaveksuu.

Sellaisia ovat he,
kuin nyt olemmme me,
ja sellaisiksi tulemme me,
kuin he ovat nyt,
nuo luukasoiksi muuttuneet.

Ikkunat huurussa

Sydämmeni lyö jännityksestä,
katson pimeään,
syksyn tummenevaan yöhön,
taivas hohtaa violettia hopeaa,
usva laskeutuu pelloille,
maa saa kylmän peitteen iholleen.

Tähtivyö taivaalla,
kultapisaroina loistaa,
usva hopeinen kohoaa,
yhä saeten,
antaen juhlahunnun,
kuin morsiota oottaen.

Kävin täällä viimeksi kesällä,
silloin näin sinut,
olit paikallisapteekissa töissä,
pyysin sinua käymään - tulit.

Juuri itsensä kipeäksi palanut nuotio hohkaa -
mustanpunaista valoaan,
se on surullisen kaunis ennen kuin sammuu hehku sen.

Lopussa - syystalven ensimmäisinä päivinä,
maalaa luonto tummilla väreillä, joita koristaa tummankeltaiset lehdet,
märkä kylmä maa odottaa,
tulijaa.

Surullinen harmaa maantie mutkittelee yksin pellon halki,
sua oottelen,
pieni tyttöseni,
armahin,
askeleitasi kuuntelen,
sydän hakkaa hiljaisin rauhallisin lyönnein,
odottaen,
ne voi kuulla,
tuntea ja lähes nähdä.

Ei näy siellä astujaa,
pientä jalkaa,
tulijaa,
jota sydämmeni rakastaa.

Häntä ootan syysyössä,
jo lähes loppuun kypsyneessä,
jossa tummat puhuvat keskenään,
ja vain linnut taivaan,
lähes varjoina kyyhöttää yhä tummenevalla pellolla.

Kesällä hän tuli kevein askelin,
odotan et tulee nyt,
olen ilmoittanut,
että saavun,
vain vuoksi hänen,
en minkään muun,
se on totta,
vaikka osittain tummaa valhetta,
joka tuottaa kärsimystä,
sen karkoitan mielestäni,
ja,
elän vain tätä hetkeä,
odottavan onnea ja tulevaa täyttymystä.

Pakahtuneena lähden vastaan kävelemään,
tieltä kuuluu askeleet,
pienet ja hennot,
ne tiedän on mun armaani askeleet.

Oi halaa mua armaani,
halaa ja suutele suutani,
sinut syön,
kaulaasi tuoksutan,
helmaasi nostan.

Paljas sääresi sileä,
saa onnenni kukkuloille,
katselemme toisiamme syvälle silmiin,
sanoja ei tarvita,
rakkaus ja kaipuu puhuvat ilmeettömästi,
sen vain tuntee rakastavaisten sydämmet,
ne tuntee sydämmen salat syvimmät,
onnen ihanan tään,
mi kohdata voi,
joskus maan kulkijaa.

Rakas.

Miten voit olla sä noin ihana,
kiireesti vien sinut,
talooni jossa,
ikkunassa loistaa lämmin valo,
sytytän kynttilät juhlaan tähän,
mi saa ikkunat huuruun ja lasin kimmeltämään,
kuin taideteoksen,
luojan luoman lasiveistoksen.

Sytymme elämään yhdeksi viikonlopuksi,
kun kaksi rakastaa,
ja ikkunat huurupeitteen saa.

Kiittämisen tärkeys

Mieleeni heräsi tunne uus,
nimittäin kiitollisuus,
katsellut olin tovin,
muotoja kauniita kovin.

Näky oli kaunis niin,
ja erinomaisen viehettävä,
paljaana loisti naisen taus,
lantion kaari - reidet ja sääret,
nilkat kapeat ja hennot.

Yläosa oli vielä lakanan peitossa,
silmät kiinni oli hän ja täydessä unessa,
niin kauniissa ja viattomassa.

Mietin muistinko kiittää,
kun olin saanut mä siittää,
en humusta mä sitä erottanut,
siks mieleeni tuli nyt,
kuinka paljon on asioita kauniita,
joiden ohi kiiruhdamme,
sokeina kuljemme,
vaikka syytä ois tuntea,
kiitollisuutta,
ja joka hetkeä kiittää kaunista ja ihanaa.

Siis kiitos sulle pitsisukka,
kultainen on väris,
kauniit on muotos nuo,
niistä kiitoksen mä sydämmestäni suon.

Se kiitos ei ole vain muodollisuus,
vaan tunne mulle aivan uus,
kyse on lämmöstä,
mi luonnostaan lankeaa,
sydämmen vireestä sen sulle suon.

Huoratalo

Huoratalo

Tämä tie,
tuo talo tuossa,
jonka huoneissa on häpeäntahrat seinillä,
on jaettu ja annettu rahasta,
rakkauta kannettu,
ei hyvästä,
ei pahasta,
puhtaasta panon himosta.

Huorat ja huoripukit,
limaisia elimiään lioitelleet,
märät huulet tavoitelleet huulia,
sukuelimet lutkuttaneet toisiaan,
maiskahdellen ja lätisten,
liha hinkannut lihaa vasten.

Tässä talossa,
tuossa huoneessa,
on leikitty aikuisten leikkejä.

Lyöntejä - sitomista,
silpomista,
onko se ollut rakkauden kieltä.

Saastaisia sanoja,
kumeja,
valheellisia orgasmeja,
pikaisia panoja,
vihaisia miehia,
löysiä letkuja,
juopporetkuja.

Noissa huoneissa,
punaisilla samettiseinillä,
on vaaleita kukkasia,
värillisiä kuvia,
spraymaaleilla tehtyjä tageja,
graffitteja,
jotka luovat tuhon tunnelmaa tähän kuolevaan taloon,
joka oli kuollut jo syntyessän tähän paikkaan,
tähän maahan.

Tuossa talossa noissa huoneissa,
vaaleanpunaiset koit,
lentävät huoneesta toiseen,
siinä on niiden koti ja elämä,
noissa hajuissa ja tuossa talossa.

Hento ja pieni ote lähes kirpoaa

Pelkään,
toivon,
että en enää heräisi maailmaan tähän,
jossa vihatuksi itseni tunnen.

En halua enää kokea päiväahdistusta tuota,
en halua enää rakentaa,
ei ole rakennettavaa,
kaikki on jo tehty.

Uskomatonta,
että,
uskoin valheeseen tuohon,
ei tullut rauhaa,
ei tullut terveyttä,
ei löytynyt rakautta.

Vain vanhat valokuvat,
jotka nekin kirvelevät ja raastavat,
ristiriitaista sisintäni,
muistoillaan kaivertavat,
jos,
niitä olikaan.

Mitä ne minua liikuttavat,
enhän minä nauranut,
minulle naurettiin.

Uskoa ei koskaan valettu,
ainoastaan syyllisyys päälle kaadettiin,
sängyn alla itkin,
takananani juonittiin,
punottiin aikuisten juonia syviä,
noiden pölkkypäiden,
joilla ei olut edes vähäisintäkään tajua,
rakkaudesta syvästä,
joka jokaisen nostaa,
ja,
kukoistaa elämä syvä ja puhtaasti rakas siitä;
että olet ihmiseksi syntynyt,
ihmisenä saat sä elää nyt,
sellaisena kuin olet,
et ole minä,
olet,
Sinä.

Jude Suwantokuha 1917

Jude Suwantokuha äärimmäisenä vasemmalla

Elävä mutta kuollut.

Tyhjyys raastaa sieluni rikki,

välimpitämättömyys on tehnyt minusta kyynisen,

jumalat pitävät pilkkanaan.

Musta aurinko ja mustat pilvet,

puhaltavat rikintuoksuista savua vertavuotavaan nenääni.

Olen elävänä kuollut,

mitätön ja mitäänsanomaton,

näkymätön epäonnnistuja,

hylätty,

tapettu,

rikki revitty.

Rakkaudesta en enään tiedä mitään,

se sammui minussa,

jäljelle jäi vain tyhjä ruumis,

kasa multaa,

ja, sekin huonolaatuista.



En jaksa enää itkeä,

en jaksa nauraa,

en iloita,

ei ole ketään jonka kanssa iloitsisin,

jo elävänä kuollut.

Sitten kuolemalla tapettu,

ylös noussut,

ja

jälleen vaeltamaan saapunut.

Ei se naurata,

ei itketä,

jo syntyessään kuolemaan,

ja,

jatkaen kiertokulkuaan,


ties minne saakka

ja kuinka kauan,

sanokoot se kell`on valo päässä ja viisaus.

Jude Suwantokuha 1917

Jude Suwantokuha ( keskellä 1917)

Terveiset Dorkurille

Ihmisen kuva

Sairaan ahneuden tuulahdus,
huoraamisen löyhkä,
veneeriset taudit,
aids,
Jumalan työtäkö.

Murhaaminen,
tuhoaminen,
ahneus,
kyltymättömyys,
feikkaamisen mestarit - valehtelijat,
fuhrerit, il ducet, stalinit, maot,
nuo sankarit teurastajat,
villitsijät ihmisen,
kuoleman tuojat tunnottomat,
jotka lupaavat uutta ja uljasta
valtakuntaa.

Kaikki me tiedämme,
maailma ei paskalta säästy,
siihen ei päästy,
ei ollut tarkoituskaan,
aina ensin on alku,
sitten tulee loppu,

Rikas ahne roisto keksi keinon oivan,
globaalin ahneuden,
kapitalismin ihanteen,
se ei säästä ketään,
meet länteen taikka itään,
näet
loppu on alkanut jo syntyessään,
sillä syntymä sen päätti,
tahtomattaan, tietämättään
milloin tulee viimeinen niitti.

Miksei Jumala tee mitään,
ja mikä on tuo Jumala,
kaksijakoinen,
tutkimattomien tekojen,
valtias kaiken,
persoonan jossa asuu,
ihminen tuo kumma.

Siis Jumala on itsessään ja itsestään,
armosta ottanut meidät osakseen,
siis ei ole syntynyt ihminen verestä ja lihan tahdosta,
vaan Jumalasta ja tämän armosta.

Ei häntä tarvitse etsiä,
persoonassa aidossa,
tuossa Jumalassa,
asuu ydin syvin,
olemus joka on.

Easy "training"

Menestyksen himo

Menestyksen himo,
loppujen lopuksi onkin aika rivo.

Älä koskaan ota duuniin parasta,
sitä joka mieleeltään muistuttaa varasta,
joka siihen eniten hinkuaa,
jauhosäkkiä tonkimaan.

Todennäköisesti ja totta,
hän sairastuttaa työilmapiirin,
ja,
käytöksellään tuottaa myrkyn fiinin,
kemikaaleja muihin kylvää,
jotka hermot syövät ja,
sairaslomalle vievät.

On näet sä niin,
et immuuni järjestelmä tää ihmisen - heikkenee,
stressi kun suurenee,
siis väärät hormonit jyllää ja,
luonnehäiriöinen kiitoksen pokkaa.

Tämä tässä on pyrkimys hänellä tosi,
vaikkei kertois hälle sitä oma pää,
joka kunniaa ja valtaa hamuaa,
keinoilla ei näet ole väliä,
kunhan saa kiitosta ja sekasortoa,
ja lopulta pokkaa kiitoksen,
hymyn suo takaa pirunnaamion.

Älä kuitenkaan itse diagnoosia tee,
kysy, kuuntele,
taistele ja pakene,
sillä aina melkein jäät toiseks,
kun luonnehäiriöisen näät,
itsekkään ja mukavan,
sitä osaa hän olla,
tarpeen vaatiessa,
oikeaa naamaa näyttää,
ja kieltä ruskeaa oikein käyttää.

On tuhannet loppuunpalaneet,
turhaan,
vaik` on työnsä moitteetta hoitaneet.

Tää on omistettu teille,
joll on ollu burn out, tai jota koulussa on kiusattu,
työpaikalla väärin haukuttu,
ei oo vikaa todennäköisesti ollut teissä,
vaan ylhäältä mät,
mädännyttää kaiken,
ja syyt sysää sille,
joka hiljaa duunii painaa raskasta,
on kysymys yksityisestä tai valtion kassasta.

Tutki aina itseäs,
ota selvää,
onko sulla selkää,
sanoa ei,
kun tarvitaan,
voimia itsestäs huolta kantaa,
kato työ ei koskaan tärkein oo,
hyvin tehty tuottaa aina tuloksen,
kato tärkein on,
rakkaus se numero uno on.

Joten muista tää Kuuno ja myös Aila,
kun duuniis painat,
paskapalkalla koitat tulla toimeen,
sossussa sut syyllistetään,
KELAN luukulle passitetaan,
siellä myös sä saat leiman soman,
B-kansalaisen stampin otsaan,
siinä on ja siihen jää,
jos koetat yrittää,
jäät ilman tukee,
ja verottaja sua muistaa.

Ei näet muista pääomanverotusta,
sen kun sossut ja kokoomus laski,
ja lisäx autoveron väliaikaisen päälle laittoi,
nyt se näköjään vakituisex jää,
kuten gason hintakin,
vaik`on laskenut yli puolet hinta barrelin.