Peliväline rakkauden,
oli tehty lapsesta tuosta,
riita hän oli taisteluiden,
rakastavaisista sieluista,
kuka eniten rakastaa - se voiton saa,
kuolkoon hän ketä rakastetaan.
Koska rakkaus tuo omahyväinen,
rakkautta olikin vain itseen,
ja korvikkeena sen toimi lapsi,
lapsi vasta tästä elämästä tietämätön.
Kärsimystä ei kukaan nähnyt lapsen sen,
luvattiin tuhatta ja hyvää,
saat sitä,
saat tätä.
Minkä hän sai,
repivän ristiriidan,
sydämmeensä pieneen,
haavan iänikuisen,
arven raastavan,
rakaudettomuuden,
raskauttavan murheen tappavan.
Suuntaan,
jos toisen mieli revittiin,
ei tiennyt kenelle olisi luvannut ja mitä;
sua rakastetaan sanottiin -
niin mutta kuka,
sit ei tiennyt kenkään.
Tahattomasti kai murhe sydämmeen,
kätkettiin,
kaikki halusivat olla niin hyviä,
Juonittiin ja puhuttiin toinen toisistansa,
sitä ja tätä,
jos hyvää, jos huonoa
siks hyvänolontunnetta tuota,
ei lapsi kasvaessaan osannut ottaa vastaan,
ei hyvää eikä pahaa kestänyt,
tunnetta oli vaikea käsittää,
saatikka menneeseen yhdistää.
Polo raukka pienoinen niin lähellä on,
ratkaisu sen,
tiedät vain mitä teet,
kuljet taivaan isän polkuja,
hän ei sinua petä,
hän ei sinua jätä,
hän pitää sen minkä lupaa,
six,
anteeks voit sä antaa,
sydämmestäs,
ja
ottaa parhaat menneestä ajasta.
Onnehen vie sun tie,
se sulle luvattu on,
ja
sana tää pitää,
se vuorenvarma on,
niin kuin meri tuossa ja nyt,
armon ja anteeksannon suot,
yhdistät siteet jälkeen kuolon,
niin on helpompi,
taas yhdessä voit vaeltaa,
tässä elossa nyt ja tänään viel`
pölyisellä tiellä ihmisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti