Jude Suwantokuha äärimmäisenä vasemmalla
Elävä mutta kuollut.
Tyhjyys raastaa sieluni rikki,
välimpitämättömyys on tehnyt minusta kyynisen,
jumalat pitävät pilkkanaan.
Musta aurinko ja mustat pilvet,
puhaltavat rikintuoksuista savua vertavuotavaan nenääni.
Olen elävänä kuollut,
mitätön ja mitäänsanomaton,
näkymätön epäonnnistuja,
hylätty,
tapettu,
rikki revitty.
Rakkaudesta en enään tiedä mitään,
se sammui minussa,
jäljelle jäi vain tyhjä ruumis,
kasa multaa,
ja, sekin huonolaatuista.
En jaksa enää itkeä,
en jaksa nauraa,
en iloita,
ei ole ketään jonka kanssa iloitsisin,
jo elävänä kuollut.
Sitten kuolemalla tapettu,
ylös noussut,
ja
jälleen vaeltamaan saapunut.
Ei se naurata,
ei itketä,
jo syntyessään kuolemaan,
ja,
jatkaen kiertokulkuaan,
ties minne saakka
ja kuinka kauan,
sanokoot se kell`on valo päässä ja viisaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti