Pelkään,
toivon,
että en enää heräisi maailmaan tähän,
jossa vihatuksi itseni tunnen.
En halua enää kokea päiväahdistusta tuota,
en halua enää rakentaa,
ei ole rakennettavaa,
kaikki on jo tehty.
Uskomatonta,
että,
uskoin valheeseen tuohon,
ei tullut rauhaa,
ei tullut terveyttä,
ei löytynyt rakautta.
Vain vanhat valokuvat,
jotka nekin kirvelevät ja raastavat,
ristiriitaista sisintäni,
muistoillaan kaivertavat,
jos,
niitä olikaan.
Mitä ne minua liikuttavat,
enhän minä nauranut,
minulle naurettiin.
Uskoa ei koskaan valettu,
ainoastaan syyllisyys päälle kaadettiin,
sängyn alla itkin,
takananani juonittiin,
punottiin aikuisten juonia syviä,
noiden pölkkypäiden,
joilla ei olut edes vähäisintäkään tajua,
rakkaudesta syvästä,
joka jokaisen nostaa,
ja,
kukoistaa elämä syvä ja puhtaasti rakas siitä;
että olet ihmiseksi syntynyt,
ihmisenä saat sä elää nyt,
sellaisena kuin olet,
et ole minä,
olet,
Sinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti