Täytyy kulkea levottomia talonvieriä,
hylätyillä kujilla,
mustilla joenrannoilla,
yöperhoset vatsanpohjassa.

Siellä joki virtaa hiljaisena,
saavuttaen lopulta meren,
johon sen vesi katoaa,
kuin tyhjyyteen,
eikä sitä enää yhdynnän jälkeen ole.

On astuttava ovesta,
on astuttava taloon,
jonka sisällä vallitsee täydellinen pimeys.

Kuunnella hiljaa,
jossain vaikeroivaa ääntä,
kaatu ja lyödä päänsä,
astua hämärään tyrmään,
revittynä,
pieniksi palasiksi revittynä.

Nähdä unta valosta
ja
odottaa loppua,
jossa yöperhoset lentävät vapauteen.